23 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Nostan Nina Fagerströmin rohkeudelle hattua. En ole aiemmin kuullut keneltäkään suomalaisratsastajalta vastaavasta suunnitelmasta, mikä hänellä viime HIHS:sta lähtien oli ykköstammansa
22 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Kyllä, Espanjassa Medina Sidoniassa paistaa aurinko. Se ei kuitenkaan auta kaikkeen ja kaikessa. Sen huomasi alkuviikolla Iida Kiela, 22, jonka
21 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Janna Jensen saapui Holannista treenirundilta viikko sitten ollakseen tulevana viikonloppuna mukana Ainon CSI**-kilpailussa. Neljällä hevosella: SM-voittaja Calbay hyppää vain isoa
20 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jotkut kouluratsastajat ilmaantuvat eteen siellä, missä heitä vähiten osaa odottaa tapaavansa. Tänään aamulla ehdin kertoa kaverille Hotline-oria koskeneen keskustelun aikana,
20 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Ratsastuskeskus Ainon kansalliset kouluratsastuskilpailut sunnuntaina 19.3. nostivat uuden hevosen kohti kotimaan GP-tasoa. Päivän pääluokan PSG:n voittanut FWB-ruuna Hagels Amzing Shine
20 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jep, Petri Korhonen teki Messukeskuksen 135-luokassa eilen uusinnassa pahan mokan. Ohjasi ori Ingliston Wickerin (Silverstone – Ahorn) väärälle esteelle, kun uusinnasta
19 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tänään sunnuntaina hypättiin Messukeskuksessa Helsingissä “oikeista rahoista” eli 2000 euron ykkösestä tasolla 140 senttimetriä. Virolaiset ja irlantilaiset vieraat olivat edelleen
19 maaliskuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Mieleeni on painunut vain positiivisia kuvia kouluratsastaja Spencer Wiltonista. 2014 huhtikuussa olin Barcelonassa, kun Wilton ja Supernova II (De Niro – ) voittivat