26 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Ratsujalostusliitto (RJL) aloitti vuosi sitten keväällä FWB-kasvattajille uuden palvelun, jossa kolmivuotiaiden hevosten omistajat saavat Kyvyt Esiin -osallistumismaksulla halutessaan hevosestaan myös
25 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Eipä tule mieleen vuotta, jonka alkuun Suomen Ratsastajainliitto (SRL) olisi järjestänyt yhtä paljon uutisoitavaa kuin nyt. Piiskankäytön selvittelyn ohella on
25 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten ratsastajien EM-ehdokas Emma Tallberg aloitti kauden 2017 lauantaina 21.1. ottamalla Ratsastuskeskus Ainossa 140-luokassa kaksoisvoiton. Kolmen viikon kuluttua Tallberg pakkaa
23 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Niklas Aromaan ja Chairmanin (Casall – Lacapo) uran toinen MC-osakilpailu päättyi sunnuntaina Leipzigissa huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen eli kokeilu HIHS:ssa
23 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Voi ei, voi ei, voi ei. Näin tulee ajateltua moneen otteeseen Verdenissä Saksassa, kun seuraa hannoverinhevosten huutokauppaa. Ratsuhevosten hinnat ovat
22 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Eilen lauantaina kuumeessa ollut Tini Böckmann kiipesi kuin kiipesikin tänään satulaan. Tuloksena kansallisen GP kür-luokan voitto Der Kleine Lordilla (danone
22 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanerva teki eilen lauantaina molemmilla GP-hevosillaan “alleajon” Schenefeldissä kansallsisissa kilpailuissa – parin viikon päästä olevaa Neumünsterin MC-kilpailua ajatellen. Isoista
21 tammikuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Myönnetään: vierailu Ville Palomäen tallilla lähellä Unnan kaupunkia on yksi toimittajanurani suurimmista yllätyksistä. 25 vuotta vuotta Saksassa asunut Palomäki on