4 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Pian tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun esteratsastaja Nina Fagerström, 32, jätti pestinsä Euroopan menestyvimpiin myyntitalleihin lukeutuvan Stephexin pääratsuttajana Belgiassa.
4 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Tämä artikkeli oli pakko kirjoittaa kahdesta eri syystä. Ensinnäkin olin tehnyt aiemmassa, Saksan vuoden 2014 isäori-indeksejä koskeneessa artikkelissani virheen. Olin
3 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjällä kokoontunut SRL:n kenttäratsastuskomitea keskusteli uuden lajikoordinaattorin valinnasta. Samaan aikaan olleissa maajoukkuevalmennuksissa puhe kiertyi myös mahdolliseen senioreiden EM-joukkueeseen. Kenttäratsastuskomitean puheenjohtaja
3 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Vuonna 2010 kerrottiin kolmen 17-vuotiaan esteratojen supertähden jättävän kilpailut. Niistä Meredith Michaels-Beerbaumin Shutterfly (Silvio I – Forrest xx) oli ansainnut
3 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kenttäratsastajana komean uran 1980/90-lukujen taitteessa tehnyt Katri Wäyrynen on palannut kilpaurheiluun. Nyt hänen lajinsa on kouluratsastus. Wäyrynen voitti kenttäratsastuksen SM-kultaa
1 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Horsemail.fi-sivut ovat olleet auki viikon. Palautetta on tullut puhelimitse, sähköpostilla ja lähes joka kerta, kun olen jonkun tuttavan kasvokkain tavannut.
1 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Reilun kuukauden kuluttua täyttää Tanskaa edustava, mutta Saksan Berleburgissa asuva prinsessa Natalie zu Sayn-Wittgenstein 40 vuotta ja saa toisen lapsensa.
1 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kenttäratsastuksen superlupauksiin* lukeutuva Eirin Losvik, 16, tuo Ypäjällä viikonloppuna pidettävälle kenttäratsastuksen maajoukkueleirille kaksi hevosta. Losvikilla on mukana Faith (Fair Play –