9 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Ajattelitko pitää perjantaina 14.8., jolloin ei ole kouluratsastusta Aachenin EM:ssa, vapaapäivän katsomosta? Ei kannata, sillä lajin kolminkertainen olympiakultamitalisti Anky van Grünsven
9 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kuvassa olevan Lennox Luisin (Levisto – Preussenulan) EM-kunto jää arvoitukseksi. Se nähdään vasta, kun ruuna ottaa Henri Kovacsin kanssa ensimmäiset
9 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Verdenin MM-kilpailut ovat tärkeääkin tärkeämmät Euroopan suurille oriinpitäjille. Paul Schockemöhle sai Verdenistä jälleen hyvää markkinointiapua. Kun tänään sunnuntaina ratsastettiin kuusivuotiaiden MM-tittelistä,
9 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Ennakkosuosikki edellä mentiin, mutta yllätys ei ollut kaukana. Kun tuloslista kuusivuotiaiden kouluhevosten MM-kilpailussa oli valmis, Sezuanin (Zack – Don Schufro)
8 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Sanna Siltakorpi on voittanut Hollannissa kahden tähden kilpailun tulevalla EM-hevosellaan Lucky Accordilla (Acacio-Electro). Ratsukko oli kouluosuuden jälkeen kolmantena virheillä -48,00,
8 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Tanskalaiset tekivät lauantaista unohtumattoman Verdenissä. Viisivuotiaiden hevosten MM-finaalissa kulta- ja hopeamitalit menivät kahdelle DWB-täyssisarukselle, Fassbinder – Romanov-yhdistelmästä oleville Fiontinille ja
8 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Mikä suomalaispäivä Verdenissä: Yvonne Österholm luotsasi SWB-ruuna Quartonin kuusivuotiaiden hevosten pikkufinaalin voittoon ja Anna von Wendt styyrasi hannoverilaisen Schubertin samassa
8 elokuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Huh. Ilma on Verdenissä hiostava, mutta niin on myös Yvonne Österholmin ja SWB-ruuna Quartonin (Quaterback – Don Schufro) tilanne. Tällä