25 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kahden vahvan esteratsastusmaan, Saksan ja Sveitsin, vuonna 2014 eniten voittaneita hevosia listatessa tulee väkisin mieleen ero todellisuuteen Pohjolassa. Saksassa listaa johtaa
25 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kello 15 Suomen aikaa Sveitsissä alkavasta esteratsastuksen maailmancupin osakilpailusta veikataan tiukkaakin tiukempaa. Kilpailujen kokenein ratsastaja Ludger Beerbaum sanoi toivovansa parasta
25 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Hänen isänsä Reiner Klimke voitti Aachenissa GP:n kouluratsastuksessa kahdeksan kertaa. Hän itse on voittanut jo kaksi joukkueolympiakultaa, MM-joukkuekultaa ja kaksi
25 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Nina Fagerströmin ja BWP-tamma Flowerin (Bon Ami – Randel Z) suoritus Wellingtonin kolmen tähden GP:ssa jäi yhä kirsikkaa vaille. Flower sai
24 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Ketä kuvataan eniten Zürichin viiden tähden kilpailuissa? Ei perjantain GP-voittaja Penelope Leprevostia tai lauantain 150-luokan vienyttä Gregory Wathelet’a vaan Jessica Kürteniä. Kürten
24 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Terhi Stegars ja AXIS (Sixtus – Angard) ovat jälleen kovassa seurassa, kun ensi viikolla kilpaillaan kouluratsastuksen MC-osakilpailu Amsterdamissa. Mukaan on
24 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Nina Fagerström ja tamma Flower ovat tänään toista viikonloppua peräkkäin mukana Wellingtonin 150 senttimetrin GP-radalla. Viime viikonloppuna Flower (Bon Ami
24 tammikuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kun tieto 150-luokan 12. sijasta ja 1000 euron palkinnosta saapuu Maiju Mallatin korviin, hän on jo ehtinyt ratsastamaan toista hevostaan