Selaa... "Juniper Romeo" Tagi

Broända – Ruotsissa kuin kotonaan

9 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Ruotsin Mantorp on ehkä seitsemäs talli, jossa viiden vuoden aikana käyn tapaamassa esteratsastaja Emma Broändaa. Kuudennessa maassa, sillä aiemmin Broända


Pääosassa: Emma Broända & FWB:t

25 maaliskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén

Ensin ajattelin, että kulunut viikonloppu oli estepuolella tuloksiltaan lattea. Sunnuntaina olivat kuitenkin GP-luokat niin Belgiassa kuin Espanjassakin tehtäviltään varsin tuhteja.


Emma Broändan ranne leikattiin

19 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Sveitsissä asuva esteratsastaja Emma Broända, 28, joutuu pitämään seuraavat kuusi viikkoa taukoa ratsastuksesta. Broända tippui työpaikallaan Niklaus Schurtenbergerin tallilla nuoren


HIHS 2018: Viime hetket tallissa

22 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Tänä vuonna oli tuuria. Kun HIHS:n MC-uusinta oli päättynyt Gudrun Patteetin voittoon päätin kävellä kaverin autolle tallialueen kautta. Siellä olivat


Hurjat naiset Helsingin esteillä

20 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Helsingin Jäähallissa tapahtui perjantaina pieniä ihmeitä. Sanna Backlund otti kaikkiaan neljännen, järjestyksessä kolmannen peräkkäisen 140-avausluokan voittonsa ruunalla Zorro H (Numero


Sirkus Broända pysähtyi Karjaalla

17 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Kun Emma Broända, 27, eilen tiistaina palasi Sveitsistä työpaikaltaan Suomeen hevostensa luo matka vei Karjaalle. Karjaa tunnetaan paitsi Billnäsin ruukista


Aino CSI**: Broända tiesi, mitä teki

28 syyskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Aino Masters -kilpailu alkoi eilen torstaina suomalaisittain hyvin. 140-pääluokassa voiton vei aivan hurjalla ratsastuksella Viron Kullo Kender, jonka ratsuna oli


FWB-tähdet Hot Casanova ja Singa

31 elokuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Ulkomailla kilpailevista FWB-hevosista ovat erityisesti yhdeksänvuotias kouluruuna Hot Casanova (Hotline – Kostolany) sekä kahdeksanvuotias estetamma Singa (Singapore – Calino) pitäneet



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sosath