Vuoden arkisto: 2018

CG -tarina jatkuu toisaalla

31 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Tämä on menetys suomalaiselle kouluhevoskasvatukselle. Tai buustaus, kuka tietää? Ruokolahtelainen Sanna Aalto, 43, on myynyt kuukauden sisään 20 tammaa ja


Ruutsalo kävi, Ruutsalo lähti

31 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Viisi vuotta Belgiassa asunut Rosa Ruutsalo oli joulun aikaan kaksi viikkoa Suomessa. Takaisin Belgiaan lähti lastillinen hevosia ja kaksi uutta


Mechelen MC: Jyläkselle 4+1 vp.

30 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Ohhoh. Mechelenin MC-osakilpailussa Belgiassa tehtiin vain neljä nollaa tänään. Juuri, kun olin saanut kuulla, miten kyseinen kilpailu on MC-kierroksen helpoimpia.


Jyläksen valmentaja tulee Suomeen

30 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Kuullessani, että Juulia Jyläksen valmentaja Ad van Wetering on kutsuttu Suomeen valmentamaan huomasin, etten tiedä hänestä mitään. Kahden ja puolen


Forstén: “2019-20 urheiluun tulee rahaa”

29 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

SRl:n hallitus on saanut viime viikkoina kuulla kunniansa monelta maamme kärkiratsastajiin lukeutuvalta. Syy: urheiluun SRL:ssä osoitettujen rahojen koetaan pienentyneen. Esimerkkinä


Backlundin joukkojen tilanne

29 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Koska esteillä ikäluokkaratsastajien maajoukkuevalmentaja Sanna Backlund pian suhaa kolme viikkoa Hollannin ja Suomen väliä on päivitys hänen suojattiensa tilanteesta tehtävä


Mechelen 5*: Courage 145 cm 4./36.

29 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Juulia Jyläksen perjantai kilpailuissa Mechelenissä, Belgiassa päättyi vasta tänään, lauantain puolella. Kello oli nimittäin yksi aamulla, kun Jyläs pääsi uusinnasta


Vahantila sai töitä Hollannista

28 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén

Autokilpailun Laaksolla menneenä syksynä voittanut Henna Vahantila on matkalla kohti Hollantia. Mukana matkustaa Zino (Gentleman – Jumbo-Jet), jolla Vahantila autokilpailun



Takaisin ylös ↑
  • Yhteistyössä

  • HippoSport

  • Estetalli Gustafsbäck

  • Ruosteen Dressage

  • Helasuo

  • Kilon talli

  • KK Horses

  • Getaway Ride in Epidauros

  • sosath